MELAMAJAVAT RY

 
« Edellinen | Seuraava »

POP UP -merimelontatapahtuma

to 16.08.2018 - la 18.08.2018
HUOM! Tämä tapahtuma on mennyt.
 

POP UP -MERIMELONTATAPAHTUMA
Tule mukaan yhteisölliseen Pop Up -merimelontatapahtumaan Inkoon saaristoon viikonloppuna 17. - 19.8.2018.

Tapahtuma rakkaan harrastuksen ja melontaystävien parissa muotoutuu sellaiseksi kuin me osallistujat haluamme. Suunnitelmissa on 2-3 tunnin kursseja lauantaina aamu- ja iltapäivällä sekä sunnuntaina aamupäivällä. Kurssien sisältö määräytyy olosuhteiden sekä osallistujien tarpeiden ja toiveiden mukaan. Luvassa on melontatekniikkaa, pelastautumisia sekä paljon muuta hauskaa ja kehittävää.

Lauantaina on Hangosta tuttu leikkimielinen "Hanko Cup" -kisa, jonka jälkeen kokoonnumme yhteiseen illanviettoon. Viikonlopun ohjelma alkaa perjantaina klo 21, jolloin kaikki ovat saapuneet saarelle.

Kotimatkalle lähdemme sunnuntaina kello 14. Tarkempi ohjelma ja aikataulu selviävät myöhemmin.

Kouluttajina toimivat BCU Coach Level 2 -tason kouluttajat Anu Holm (NIL Instructor), Damian Marin (NIL Instructor), Ulla Pellinen ja Kristian Vuorilehto (NIL Instructor). Mahdollisesti mukaan tulee muutama muukin kouluttaja. Tapahtuma on ilmainen pilottitapahtuma, jonka suunnittelussa NIL Finland on ollut mukana.

Tilaisuus järjestetään Inkoon saaristossa pienellä saarella ja paikka ilmoitetaan osallistujille. Saari on oivallinen tukikohta, josta pääsee niin aavalle merelle kuin suojaankin. Alueella on nuotiopaikkoja, käymälöitä ja juomavesikaivo sekä runsaasti hyviä telttapaikkoja ja hiekkarantaa. Muita palveluja ei ole, joten jokainen huolehtii omasta ruokailustaan ja majoittumisestaan.

Edellytyksenä on, että osallistuja hallitsee melonnan ja retkeilyn perusteet. Mukaan mahtuu 30 melojaa viidestä järjestävästä melontaseurasta. Ne ovat Saaristomeren Melojat Turusta, Melamajavat Porista, Wikingit Porvoosta, Canoa Espoosta ja Espoon Eskimot. Osallistujia ei ole vakuutettu, joten jokainen huolehtii omasta vakuutusturvastaan.

Melamajavista mukaan mahtuu 6 osallistujaa. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Anulle 30.7. mennessä puh. 045 3542997 anuholm(at)live.com. Ilmoittautujat saavat lisätietoja viimeistään elokuun alussa.

Melontaterveisin
Anu

 

 
Päivitetty 6.7.2018

OSALLISTU JA VAIKUTA

Toimintamme pyörii pääasiassa vapaaehtoistyöllä, rakkaudesta lajiin! Tule mukaan jäsentoimintaan ja vaikuta seuran kehitykseen. Voit myös jättää meille palautetta ja kehitysideoita. Siirry palautelomakkeelle »


YHTEYSTIEDOT

Hevosluodon melontavaja
Hevosluodontie, 28100 Pori (tien päässä)
Puh. 050 5208 033 vajan ollessa auki

Siirry yhteydenottolomakkeelle »


AUKIOLOAJAT

Vaja on avoinna vuokraajille kesäkuusta elokuuhun. Jäsenenä voit lunastaa avaimen ja hyödyntää vajaa ympäri vuoden.

Aukioloajat yhteystiedot-sivulla »


FACEBOOK

Jäsenillä on Facebookissa oma ryhmä, jossa voit etsiä seuraa melontaretkille sekä suunnitella retkiä ja tapahtumia.

Mennäänkö melomaan -ryhmä »