MELAMAJAVAT RY

RATAMELOJA OTTO SIVULA SIIRTYY MELAMAJAVIIN

Julkaistu 24.3.2023
 

Otto Sivula siirtyy Melamajaviin

 

Ratameloja Otto Sivula siirtyy edustamaan Melamajavia. Melamajavat saivat samalla edustuksen ratamelonnan maajoukkueeseen. Sivula siirtyy Melamajaviin hämeenlinnalaisesta melontaseurasta Vanajaveden Vesikoista.

23-vuotiaan Sivulan tähänastiset kansainväliset saavutukset ovat mm. 7.sija ratamelonnan Maailman Cupissa kaksikon 200 metrillä. U23 (23-vuotiaiden ja sitä nuorempien) MM-kilpailuista Sivulalla on 14.sija nelikön 500 metrillä,  U18 MM-kilpailun 15.sija nelikön 500 metrillä. Tälle vuotta tavoitteena on ensisijaisesti tehdä mahdollisimman hyvää tulosta Suomen kilpailussa sekä saada hyvä harjoituskausi ennen seuraavaa kautta. Tuleva kausi jäänee todennäköisesti välivuodeksi arvokisojen osalta, sillä vuosi on kiireinen Sivulan päätyössä Puolustusvoimissa. Pitkän aikavälin tavoitteena Otolla on pystyä kamppailemaan A-finaalipaikoista ja parhaimmillaan mitalisijoista arvokilpailuissa.

Melonnassa Sivulaa kiehtoo lajin fyysisyys, tekninen haastavuus sekä ulkona liikkuminen.  Hevosluodossa Ottoa tapaa satunnaisesti kauden mittaan, sillä Sivulan asuinpaikka on Tampere. Melontaharjoittelu tuleekin tehtyä pääosin Kaukajärvellä.

Sivulaa valmentaa Vesa Tabell.

 

Lämpimästi tervetuloa Melamajaviin Otto!

 

 
Päivitetty 24.3.2023

OSALLISTU JA VAIKUTA

Toimintamme pyörii pääasiassa vapaaehtoistyöllä, rakkaudesta lajiin! Tule mukaan jäsentoimintaan ja vaikuta seuran kehitykseen. Voit myös jättää meille palautetta ja kehitysideoita. Siirry palautelomakkeelle »


YHTEYSTIEDOT

Hevosluodon melontavaja
Hevosluodontie, 28100 Pori (tien päässä)
Puh. 050 5208 033 vajan ollessa auki

Siirry yhteydenottolomakkeelle »


AUKIOLOAJAT

Vaja on avoinna vuokraajille kesäkuusta elokuuhun. Jäsenenä voit lunastaa avaimen ja hyödyntää vajaa ympäri vuoden.

Aukioloajat yhteystiedot-sivulla »


FACEBOOK

Jäsenillä on Facebookissa oma ryhmä, jossa voit etsiä seuraa melontaretkille sekä suunnitella retkiä ja tapahtumia.

Mennäänkö melomaan -ryhmä »