MELAMAJAVAT RY

KILPAILUKAUSI AVATTIIN VIIKONLOPPUNA

Julkaistu 23.5.2021
 

Melamajavien kilpailukausi avattiin viikonloppuna

Markku Savolainen  ja Davide Bottieri avasivat lauantaina kilpailukauden Ruovedellä. Kyseessä oli RKP: n ja TaVin järjestämä Suomen Cupin ensimmäinen osakilpailu.

Maratonkilpailun matkana oli 12 km, kisa melottiin hieman viileässä säässä. Kolmen kilometrin kierroksilla noin kolmannes matkasta taitettiin pienessä sivutuulessa -ja aallokossa. Alkukauden vähien melontakilometrien myötä sivuaallokko hidasti vauhtia osalla melojista. Porilaisten etuna oli, että melontakilometrejä oli kertynyt jo huhtikuun alusta saakka.

Markku meloi M60 sarjassa toiseksi. Vaikka hapensaannin haasteet hidastivat vauhtia alussa,  melonnasta ja vauhdista jäi kokonaisuutena hyvä fiilis. Davi (M yl.) meloi ensimmäisen kierroksensä Niko Keskisen (KaMe) peesillä, mutta jättäytyi toisella kierroksella seuraavaan peesiryhmään. Davi kiri Keskistä loppua kohden ja sijoittui toiseksi noin minuutin erolla Keskiseen. Sarjan voittanut Keskinen meloo myös ratanuorten (U23 v ) maajoukkueryhmässä, joten avaukseen voi olla tyytyväinen.

Kilpailukausi jatkuu kesäkuussa Häme-Regatassa (12.-13.6.) ja Turun maratonkisassa (19.6.).

 
Päivitetty 23.5.2021

OSALLISTU JA VAIKUTA

Toimintamme pyörii pääasiassa vapaaehtoistyöllä, rakkaudesta lajiin! Tule mukaan jäsentoimintaan ja vaikuta seuran kehitykseen. Voit myös jättää meille palautetta ja kehitysideoita. Siirry palautelomakkeelle »


YHTEYSTIEDOT

Hevosluodon melontavaja
Hevosluodontie, 28100 Pori (tien päässä)
Puh. 050 5208 033 vajan ollessa auki

Siirry yhteydenottolomakkeelle »


AUKIOLOAJAT

Vaja on avoinna vuokraajille kesäkuusta elokuuhun. Jäsenenä voit lunastaa avaimen ja hyödyntää vajaa ympäri vuoden.

Aukioloajat yhteystiedot-sivulla »


FACEBOOK

Jäsenillä on Facebookissa oma ryhmä, jossa voit etsiä seuraa melontaretkille sekä suunnitella retkiä ja tapahtumia.

Mennäänkö melomaan -ryhmä »